Ohjasin sunnuntaina 1.7.2018 ensimmäisen metsäjooga -miniretriitin Herttoniemen lähimetsässä. Kyse oli samalla elämäni ensimmäisestä retriittiohjauksesta. Metsäaihe on ollut kovin lähellä sydäntä aina, erityisesti viime aikoina, ja kaipuu korpeen on ollut kova. Tästä tarpeesta järjestin tämän metsäjooga -retken, ensiapuna korpikaipuulle, uskoen etten ole ainoa metsään haikaileva kaupunkilainen. Ja niinhän se sitten olikin, ensimmäinen retriitti täyttyi alle vuorokaudessa!

Olin suunnitellut retriitin rungon opettajani Mia Jokinivan Metsäjooga -kirjan inspiroimana. Jooginen ja suomalainen perinne sisältävät lopulta paljon yhtymäkohtia ja mielenkiintoisia täydentäviäkin sisältöjä suuntaan ja toiseen. Suomalaisen sielu (uskallan väittää, että lopulta ihan jokaisen meistä) lepää metsässä ja metsä luo upean, jopa maagisen ympäristön joogan harjoittamiselle, kun asettaa itsensä sopiville taajuuksille.

Mian kirjassaankin mainitsema ajatus siitä, että luonnossa kaikki on aina oikein, satoi tai paistoi, kuvastaa lopulta joogassakin nykypäivänä tavoiteltavia asioita oivallisesti. Riittää että koet, tunnet ja olet. Ei ole hyviä tai huonoja tuntemuksia, on vain tuntemuksia jotka koet tässä hetkessä. Tuntemuksia joita ei tarvitse arvottaa tai lokeroida. Kaikesta tässä hetkessä olevasta ja itsestään on mahdollista löytää jotain syvempää ja merkityksellisempää, satoi tai paistoi.

Sitten rysähti!

Retriitin aluksi kokoonnuimme yhteiseen aloituspiiriin jossa laskeuduimme hiljaisuuteen. Kaikki osallistujat olivat siis hiljaisuudessa koko kolmen tunnin retriitin ajan, keskittyen vain itsessä ja metsässä OLEMISEEN. Jokainen myös asetti oman pyyntönsä tai toiveensa metsälle, metsäänhän mennään pyytämään, ei ottamaan. Aistit hereillä, kokien ympäröivän luonnon näkö-, kuulo-, haju- ja tuntoaistein, lopulta myös makuaistein, kävelimme rauhassa Herttoniemen urheilupuistosta Taikametsäksi nimeämääni paikkaan tekemään ensimmäiset harjoitukset. Sain jälkeenpäin kuulla, että osa paikallisista Herttoniemeläisistäkään ei ollut tietoisia tästä kauniista paikasta näin lyhyen kävelymatkan päässä omalta kotiovelta. Ihanaa että retriitin myötä lähiluonto tuli uudella tavalla tutuksi paikallisillekin!

Sunnuntai oli aika tuulinen päivä ja kävellessämme vielä toistaiseksi kävelytietä pitkin kohti metsää, hieman ennen kohtaa josta oli tarkoitus astua metsäpolulle, tuuli yltyi todella voimakkaaksi. Kävelyreittimme varrella kasvanut puu alkoi nitistä tuulen voimasta ja lopulta kaatua rysähti silmiemme edessä! Olisi ehkä pitänyt laittaa lupa-anomukset ja lahjukset etukäteen kuntoon metsänkuningas Tapiolle, joka näin villisti näytti voimiaan tuulen muodossa….

Puu kaatui onneksi poispäin meistä, eikä suoraan eteemme. Monelle, itseni mukaan lukien, tämä oli ensimmäinen kerta kun näkee puun kaatuvan ’itsestään’ ilman ihmisen myötävaikutusta. Jokainen meistä taisi löytää omia merkityksiä puun kaatumiselle sen mukaan minkälaiset pohdinnat olivat omassa päässä sillä hetkellä menossa. Itselle kihosi liikutuksen kyynelet silmiin, näin tapahtumassa paljon elämän käännekohdan symboliikkaa, olenhan juuri toteuttanut unelmani ja saanut sen ’paksun kirjeen’ yliopistosta. Lisäksi olin jännittänyt aika paljon retriitin ohjaamista. koska aihe on niin rakas ja toivoin että mahdollisimman moni saa positiivisia kokemuksia tästä ensimmäisestä retriitistäni. Haluan ajatella että puun kaatuminen POISPÄIN merkitsee sitä, että  metsän portit oli meille näin avattu ja retriitin oli sopiva jatkua. Hetken kuitenkin ehdin pohtia, että mahtaakohan tämä retki olla tuhoon tuomittu…

Mieluinen metsän emäntä

Olin etukäteen suunnitellut että pyydämme erikseen lupaa metsään käymiseen metsän emäntä Mielikiltä.  Mielikki on suomalaisessa perinteessä metsän kuningas Tapion vaimo. Tapiolta on perinteisesti pyydetty pyyntionnea, mutta Mielikki tyttärineen vastaa metsän porteista ja siitä pääseekö kulkija metsään kulkemaan turvallisesti. Kuten mainitsin, metsäpolku jota pitkin oli tarkoitus mennä metsään, polveutui hieman sen kohdan jälkeen, missä puu kaatui. Joten nyt oli erityisen oiva hetki ja PAIKKA pyytää vielä lisälupaa turvalliseen pyyntireissuun metsän siimekseen.

Mielikki metsän emäntä,
puhas muori, muoto kaunis!
Pane kulta kulkemahan,
hopea vaeltamahan,
naisen* etsivän etehen
anelijalle askelille!
Ota kultaiset avaimet
renkahalta reieltäsi
aukaise Tapion aitta,
metsän linna liikahuta
minun pyytöpäivänäni
eränetso-aikoinani!

Kalevalan 14. runosta

* Tässä kohdassa runossa on oikeasti sana ’miehen’ mutta ryhmämme koostui pelkästään nais-oletetuista, joten otin vapauden hieman muokata runoa.

Tiesitkö muuten että metsässä elää myös Sinipiika -nimisiä metsänhaltijoita tai -neitoja, jotka vastaavat metsän siisteydestä? Nykyisille kodin hengettärille sinipiika taitaa olla tuttu myös sieltä yhdestä kodin komerosta.

Mielikin mielistelyn jälkeen tuuli tuntui hieman tyyntyvän ja kävimme kuusimetsän siimekseen tekemään joogaharjoituksen paljain varpain kukin oman valitsemansa kuusen juurelle. Kuusimetsän pohja on täällä todella pehmeä vanha neulasmatto, jossa kasvaa kaunista metsäkortetta suurina pehkoina käpyjen koristaessa siellä täällä risteäviä polkuja. Onnekkaana päivänä saattaa nähdä myös metsäkauriita tai ketun. Olenpa joskus nähnyt mäyränkin. Teimme liikkeitä Metsäjooga -kirjan kesäsarjoista, mm. norkko, tähystävä tapio, uoma ja marjamättään mielikki sekä ketunleipämeditaatio tulivat tutuiksi. Olin varautunut tuohon meditaatioon tuomalla myös pensasmustikoita mukanani, epäilin että me kaupunkilaiset emme kaikki halua laittaa metsän antimia suinpäin suuhumme, mutta osallistujat heittäytyivät rohkeasti makustelemaan metsää myös näin!

Jos haluat tutustua Metsäjooga -kirjan harjoituksiin, löytyy Mian sivuilta koottuna eri lehdissä julkaistuja juttuja aiheesta. Täältä löydät esim. MeNaiset -lehdessä olleen jutun metsäjoogaharjoitusohjeineen. Tai sitten voit ostaa kirjan omaksesi lähimmästä kirjakaupasta 🙂 Kirjasta voit tutustua lisää suomalaiseen metsään, omiin juuriisi tässä maassa. Ne ulottuvat syvemmälle kuin uskotkaan.

Metsäjooga ja #metoo, siis mitä…?

Joogaharjoituksen jälkeen siirryimme meren rannalle kalliolle ihastelemaan merinäköalaa ja tutustumaan Kalevalan Ainon kohtaloon sopivasti veden äärelle. Aino henkii mielestäni naisellisen vapauden metoo-energiaa ja on tietyllä tavalla esimerkki nykynaisellekin. Meillä länsimaisilla naisilla kun on mahdollisesti tunnetun maailmanhistorian parhaimmat mahdollisuudet elää vapaina ja omaa uomaamme kulkien, vaikka työtä tasa-arvon eteen pitääkin vielä tehdä. Itselleni Aino resonoi erityisesti sieltä varjoista, veden valtakunnasta ja pimeydestä käsin. Vakavan masennuksen kokeneena minun on helppo samaistua Ainon kohtaloon ja ratkaisuunkin. En kuitenkaan kehota nykynaista tarttumaan kiveen ja valitsemaan vapautusta hukkumiskuoleman muodossa, kannustan ennemminkin tutkailemaan omia varjoisiakin puolia ja ammentamaan niistä itselleen voimaa. Aino muistuttaa meitä siitä, että elämä ei aina ole iloista auringonpaistetta vaan myös pettymykset, suru ja hankalatkin tunteet kuuluvat elämään. Tutkailemalla ja itseen tutustumalla niitä varjopuolen asioita voi tuoda valoon tarkasteltavaksi, ja löytää vapautuksen niistä. Ilman valoa ei varjoja voi muodostua. Ja toisaalta: valokin loistaa kirkkaimmin pimeyden kontrastista. Joogaankin (jopa kliseisesti) kuuluva rti päästämisen teema on läsnä myös Ainon tarinassa.

Hiljaisuudesta hyvä tulee

Jatkoimme vielä kolmanteen luontokohteeseen korkealle kalliolle päättämään harjoituksen yhteiseen meditaatiohetkeen ja purkutilaisuuteen. Retkemme aluksi kaikki saivat kertoa omasta metsäsuhteestaan ja nyt oli ihana kuulla kuinka metsä oli syventänyt jokaisen kokemusta. Myös hiljentymisen mahdollisuutta pidettiin erityisen tärkeänä nykyajassa. Jooga siis todellakin kuuluu metsään!

”Rauhallinen yhdessäolo. Metsän tunnelma. Värit. Sinun oma olemuksesi, joka oli kuin osa metsän energiaa. Hieno kokonaisuus. Mukana samoin tuntevia. Hyvä olo jatkuu edelleen. Se, että saa/pitää olla hiljaa, on erityisen merkityksellistä ❤️”

”Ihanan pehmeä sunnuntaiolo on jatkunut vahvana aamusta saakka ja mieli tuntuu levänneeltä. Tätä toivoinkin harjoitukselta ja metsältä.😊”

”Tyytyväinen ja hyvä olo kesti koko päivän.”

Palautetta retriitille osallistuneilta.

Seuraava, täysikuun iltana elokuussa järjestettävä, metsäjooga -miniretriitti on jo buukattu täyteen, mutta aion ehdottomasti jatkaa näitä retkiä vuoden ympäri! On mielenkiintoista nähdä miltä joogaharjoitus ja retki tuntuu myös muina vuodenaikoina. Ulkona ja luonnossa liikkumisesta voi todellakin nauttia muulloinkin kuin kesän lämmössä, kyse on ainoastaan oikeanlaisesta varustautumisesta ja asennoitumisesta. Luonnossahan kaikki on aina ’oikein’. Mitä marraskuisessa hiljaisen harmaassa metsässä voikaan oppia itsestään?

Toivon että sinäkin inspiroidut pysähtymään hetkeksi luonnon äärelle, kokemaan ja näkemään hitaasti ja hiljaisuudessa. Aistimaan ja eläytymään. Metsittymään joogalla tai ilman.

Missä metsäjoogaan?

Voit seurata tulevia (metsäjooga)tapahtumia facebookista tai tilata omalle ryhmällesi privaattijoogaretken luontokohteeseen Helsingin alueella. Huomioithan että haluan  pitää ryhmät pieninä, max 10 osallistujaa, luontorauhan säilyttämiseksi.

PS. Ennen retriittiä kehotin osallistujia jättämään puhelimen ja muut laitteet kotiin. Vaikka omani oli turvallisuussyistä mukana, kuvia retkestämme ei todistusaineistoksi oikeastaan ole, koska jätin kuvat ottamatta (okei otin pari, mutta en halunnutkaan julkaista niitä vaan poistin ne puhelimestani). Tässä jutussa olevat kuvat on otettu omilta retkiltäni ja kaikki lainaukset on julkaistu osallistujien luvalla.

Tämä postaus ei ole maksettu mainos Metsäjooga -kirjalle. Olen vain puhtaan innostunut aiheesta ja haluan jakaa metsäjoogan ilosanomaan pyyteettä mahdollisimman laajalle <3 Varmistin myös ennen retriitin järjestämistä opettajaltani, että tämäntyyppisen, hänen kirjastaan inspiraatiota ja sisältöjä ammentavan retriitin pitäminen on ok.