Metsän sävel, osa 1

Armas Launis luonnehtii metsän säveltä vuonna 1907:

”Onhan aivan luonnollista, että metsässä oleskelu on synnyttänyt korpimaan salaperäisyyttä vastaavia sävelmiä. Metsän säveltä lauletaan ylimalkaan silloin, kun useampia henkilöitä sattuu olemaan metsässä jossakin työnteossa. Jos esim. joukko kyläläisiä lähtee metsään vastoja tekemään tai karjalle lehtiä taittamaan, lauletaan siinä työn ohella ajan ratoksi runoja, alottaen tavallisimmin metsän virrellä: La mie korvessa kumaelen, tai Helise heliä metsä. Metsän sävel on siis samalla työlaulu vaikka yhtä hyvin käy päinsä jouten ollenkin sitä laulaa. Myös yksinäinen metsän kävijä pitää erityisenä huvinaan tätä säveltä kajhutella salomaita kulkiessaan. Niin kuin varsin usein Inkerin runosävelmät, loppuvat muutamat näistäkin sävelmistä pitkään säveleeseen, jonka laulaja tietenkin koettaa voimainsa takaa kajahuttaa, saadakseen maat ja metsät joka puolella kaikumaan.”
(Launis 1907, 108)

Kalevalamittaista kansanlyriikkaa tutkinut Senni Timonen kuvaa Metsän sävelen olevan muutakin kuin tietty nuotti, jolla lauletaan lauluja metsässä. Metsän sävelessä lauletaan tunnetta, laulajan mieleen liittyviä teemoja, kokemusta, metsätilaa ja tekemistä.  Metsän sävel ”syntyy” metsässä. ”[K]okemus metsästä luo metsän sävelen” (Timonen 2004, 99).

Metsän sävel siis ikäänkuin ”puhuu” metsässä, metsästä metsälle ja metsän kanssa. Metsän sävel alkaa tilanteen toteamisella: ollaan metsässä ja metsän tilaa kuvataan. Tämän jälkeen runossa aletaan puhuttelemaan metsää ja laulussa koetetaan matkia metsän ”tapaa puhua”: kaiku, tuuli, veden kohina, lintujen laulu jne. Laulu ilmentää myös tasavertaista suhdetta metsään. Laulaja ei ole ylivertainen, maiseman valtias vaan sen kanssaeläjä. Metsää kuunteleva ja sitä puhutteleva. Metsän sävel voi olla myös pohtiva laulu laulajan ja metsän suhteesta, jossa metsä ja ihminen sulautuvat toisikseen. (Timonen 2004, 100–103.)

Metsän sävel on myös jotain joka on metsästä saatua. Laulun alkuperä on metsä. Jonka laulaja on ehkä sitten antanut takaisin laulamalla metsässä, metsästä, metsälle ja metsän kanssa.

Minua Metsän sävelessä inspiroi valtavasti vastavuoroinen suhtautuminen metsään ja luontoon. Inkeriläisessä metsän sävelessä lauletaan metsässä. Siis silloin kun ollaan metsässä. Laulun aihe on metsä, metsää kunnioitetaan ja se pyhitetään erityiseksi laululla. Samalla laulu on osoitettu metsälle, mutta sitä lauletaan yhdessä metsän kanssa.

Itse olen inspiroitunut metsän sävelen monimerkityksellisyydestä. Laulut ovat metsässä, metsästä, metsälle ja metsän kanssa. Lauluja lauletaan metsän tilassa, niissä lauletaan metsästä ja metsälle kutsuen metsä mukaan lauluun. Samalla annetaan itsen muuttua osaksi metsän tilaa.

Metsämaanantain kutsu: Lähde metsään. Miten voisit olla metsässä metsän kanssa?

Voit lukea lisää Metsän sävelestä esimerkiksi tästä artikkelista>>
Seuraavana Metsämaanantaina jaan harjoituksen metsän sävelen hengessä.