Metsämaanantai: Haltioituminen

Sana haltioituminen merkitsee meille nykyihmisille ehkä innostumista ja ihastelua. Muinaisille tietäjille haltioituminen oli yhteyden kokemista: haltioitunut tietäjä oli yhteydessä haltiasieluunsa, jonka ajateltiin antavan tietäjälle lisävoimia tai -mahtia vaikkapa loitsuamiseen. Yhteyden luominen loitsun aluksi oli tärkeä osa toimivaa loitsurituaalia.

Haltioitumisen kuvauksista ehkä klassisin esimerkki loitsuperinteessämme ovat nämä loitsun aloitussanat: ”Nouse luontoni lovesta, syntyni syvästä maasta, ha’on alta haltiani”. Näissä kalevalamitan runon säkeissä luonto ja haltia(sielu) (sekä synnyt) ovat toistensa synonyymeja. Kalevalamitalle on tyypillistä toistaa tällä tavalla samoja sisältöjä toisin sanoin.

Metsämaanantain kutsu:
Voisitko astella tänään metsässä haltioituen arkisista ja tutuistakin asioista? Nähdä ne kuin uusin silmin? Ottaa käteesi tai muutoin lähempään tarkasteluun jotakin, ihmetellä ja ihastua siitä. Nähdä värit ja muodot, tarkastella sitä eri kulmista, läheltä ja kaukaa. Haltioitua tästä luonnon pienestä ihmeestä ja löytää yhteyden.  Luonto on osa sieluasi.

Itse nautin valtavasti pienistä yksityiskohdista luonnossa. Näissä kuvissa haltioidun lumen, jään ja valon leikistä.