Kestävän kehityksen metsäsuhde

Metsämaanantai: Kestävän kehityksen metsäsuhde

Inspiraatio

Aloitin tänä syksynä kulttuuriperinnön maisteriopinnot muun muassa kulttuurisen kestävyyden kurssilla. Jokainen meistä on ehkä kuullut kestävän kehityksen käsitteestä, joka on vuonna 1987 määritelty näin: ”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa” (Brundtlandi & Rautiainen 1988). Kestävä kehitys on aiemmin jaoteltu taloudelliseen, sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen. Viime vuosina on enenevissä määrin alettu kiinnittää huomiota myös neljänteen ulottuvuuteen: kulttuuriseen kestävyyteen. Esimerkiksi Suomessa on tänä vuonna (2021) aloitettu valmistelemaan kulttuuriperintöstrategiaa, jossa ”kulttuuriperintö on voimavara tulevaisuuden kestäville ratkaisuille yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla” (OKM).

Kulttuurinen kestävyyden tarkoitus on säilyttää kieltä, perinteitä ja tapoja ja korostaa sitä, että kaikilla on oikeus nauttia kulttuuriperinnöstä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti myös tulevaisuudessa. Kulttuurinen kestävyys tunnistaa myös kulttuurisen muutoksen tarpeen, joka on välttämätön kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Kulttuurinen kestävyys on monimuotoista ja tasa-arvoista: kulttuurit ovat yhdenvertaisia ja kaikkien oikeuksia arvostetaan sekä kunnioitetaan.

Tämä metsämaanantai kutsuu sinut tutustumaan metsäsuhteeseen kulttuurisen kestävyyden näkökulmasta. Tutustu Kestävyyspaneelin podcast-jaksoon ”Voiko metsäsuhteella muuttaa maailmaa kestävämmäksi?” sekä tutkija Katriina Siivosen tekstiin ”Metsäsuhde kulttuurisesti kestävänä tulevaisuusperintönä” (Vuosilusto 13).

Metsämaanantain kutsu: Pohdi miten oma metsäsuhteesi voisi edistää kulttuurista kestävyyttä – ja tietenkin: MENE METSÄÄN!

 ***Metsämaanantai on LottaJoogan inspiraatiopäivä, joka kutsuu sinut haahuilemaan ja aistimaan metsää hitaasti aina(kin) maanantaisin. Metsämaanantain somesisällöt ammentavat suomalaisesta metsästä: kansanperinteestä, erilaisista harjoituksista, metsätieteistäkin. Voit halutessasi jakaa omia Metsämaanantai-kokemuksiasi somessa tunnisteella #metsämaanantai ***

LÄHTEET:

Brundtland, G. H. & Rautiainen, R. (1988). Yhteinen tulevaisuutemme: Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportti. Valtion painatuskeskus.

Kestävyyspaneeli (2020). Voidaanko metsäsuhteella muuttaa maailmaa kestävämmäksi? Kestävyyspaneeli podcast. Kuunneltavissa osoitteessa: https://soundcloud.com/kestavyyspaneeli/voidaanko-metsasuhteella-muuttaa-maailmaa-kestavammaksi (avattu 4.10.2021).

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM). Kulttuuriperintöstrategian valmistelu. Saatavilla osoitteessa: https://minedu.fi/kulttuuriperintostrategia (avattu 4.10.2021).

Siivonen, Katriina (2020). Metsäsuhde kulttuurisesti kestävänä tulevaisuusperintönä. Vuosilusto 13 (2020). Saatavilla osoitteessa: https://issuu.com/vuosilusto/docs/vuosilusto13/s/10549160 (avattu 4.10.2021)

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *