Metsäjooga

Metsäjooga

Metsässä on jotain maagista. Metsä tarjoaa upean mahdollisuuden hiljentyä, hidastaa ja hengittää. Mitä opittavaa meillä on juuristamme, mitä metsä voi opettaa meille itsestämme? 

Metsäjoogassa teemme joogan perinteisiä harjoituksia luonnon omalla joogastudiolla ja nautimme metsästä kaikin aistein. Helpot ja lempeät harjoitukset luonnon sylissä auttavat sinua rentoutumaan ja vapautumaan. Metsä opettaa kärsivällisyyttä ja ymmärrystä siitä, että kaikki tapahtuu aikanaan, omassa syklissään. Harjoitukset sopivat kaikille luonnossa olemisesta ja joogasta kiinnostuneille.

 

Tiesitkö että suomen kielen sana luonto on vasta 1700-luvulta alkaen merkinnyt ihmisen ulkopuolista maailmaa, ympäristöä, kuten sen nykyään tulkitsemme. Luonto liittyy myös luomiseen. Karjalan kieli tuntee edelleen luonto-sanan vain ihmisen luonteen, haltiasielun tai perusolemuksen merkityksessä. Luonto on jotain mitä ihmisellä on syntyessään.

Metsäjoogassa luonto ja ympäristö peilaa sisäistä maailmaamme. LottaJoogan metsäjoogassa tutustut  luonnossa tehtävien mieltä rauhoittavien joogaharjoitusten lisäksi itämerensuomalaiseen mytologiaan sekä kansanperinteeseen, kulttuurimme muinaisiin juuriin.

Ohjaan metsäjoogaa omassa ”koti”metsässäni Länsi-Herttoniemessä  kurssimuotoisesti sekä yksittäisinä tunteina. Pidän metsässä myös miniretriittejä joissa yhteinen aika vietetään hiljaisuudessa tutustueen itseen ja ympäröivään luontoon. Jos haluat järjestää metsäjoogatunnin tai -kurssin omalle ryhmällesi, voidaan tunti järjestää myös haluamassanne luontokohteessa.

Metsä = Pyhä = Metsä

Suomalaisessa kansanuskossa ja esi-kristillisessä traditiossa metsä on merkinnyt jotain muuta(kin) kuin vain ”aluetta jonka pääasiallinen kasvillisuus on puita”. Metsä sanana on merkinnyt rajaa, äärtä ja syrjää. Samoja merkityksiä ovat suomalaiset antaneet myös sanalle pyhä. Eri kielissä pyhän merkityksiä ovat myös terveys, eheys ja voima. Sekä pyhän että metsän eräänlainen synonyymi on sana erä.

Metsä on ollut aina suomalaisten ”tarveaitta”, tosin aiemmin hieman kestävämmällä kehityspohjalla kuin nykyään. Aiemmin nähtiin, että jos metsää ”käytti” liikaa hyödykseen, sai metsän väen vihat niskoilleen. Metsä on (ollut) kiehtova ja pelottava, kaukainen ja läheinen samaan aikaan.

Suomalainen on niin tottunut näkemään metsän puurajan tasaisena taivasta vasten, että ihan viime aikoihin saakka myös kaupunkiarkkitehtuurimme on pyrkinyt pitämään katseellemme tutun ja turvallisen tasaisen talojen kattolinjan taivasta vasten. Ainoastaan kirkoilla on ollut oikeus poiketa tasaisesta kaupunkisilhuetista ja kurottaa korkeuksiin. Nykyään tasaista rajapintaa halkoo tehtaiden piiput ja tornitalot, pyhän käsityksen muutoksen symboliikkaa lie siinäkin? Pyhään liittyy aina myös arvot. Arvotammeko rahan ja tuoton kaiken edelle unohtaen mistä tulemme ja mikä on todella arvokasta? Olisiko jo aika palata pyhään mesään?

Lähteet:
Anttonen, Veikko: Erä- ja metsäluonnon pyhyys
Tarkka, Lotte: Metsolan merkki – metsän olento ja kuva vienalaisrunostossa
Molemmat artikkelit teoksesta: Kalevalaseuran vuosikirja 73: Metsä ja metsänviljaa (toim. Laaksonen & Mettomäki). Helsinki, SKS.