Syksy – Seuraa luontoa(si)

Minulla on neljä lempivuodenaikaa. Yksi niistä on syksy, jonka aikaan olemme astuneet. Syksyn voi tuntea ilmassa jota hengität, viileämpänä tuulenvireenä kasvoilla, kosteissa aamuissa. Hiipivässä sumussa ja illan viimeisissä valonsäteissä. Syksy on tuoksuissa, iholla ja pian alkavan ruskan väriloisto on kuin viimeinen fanfaari päättyvälle (tänä vuonna niin upealle!) kesälle.

Luonto(si) ja syksy

Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä maailmaa tarkastellaan mm. vuodenaikojen ja niihin liittyvien elementtien kautta. Kiinalaisessa lääketieteessä vuodenaikoja katsotaan olevan viisi: Kevät (Puu-elementti), Kesä (Tuli), Loppukesä ja vuodenaikojen taitteet (Maa), Syksy (Metalli) ja Talvi (Vesi). Syksyn Metalli-elementti ilmenee meille luonnossa sisäänpäin kääntymisenä ja irti päästämisenä: Puut pudottavat lehtensä ja kaikki käpertyy hieman kokoon talven varalle. Enää ei ole aika kasvaa, laajentua ja kurottautua ulospäin, nyt on aika varautua tulevaan talveen, hiljaiseen ja kylmään vuodenaikaan. Loppukesän ja alkusyksyn aikana ravinteet ja energia varastoidaan juuriin ja ytimiin, sitähän esi-isämme ja -äitimme ovat tehneet vuosituhansien ajan: kesän sato korjataan, syksyllä kerätään omenat, marjat ja sienet talteen talven varalle. Myös luonto ympärillämme tekee kaiken tämän, vuodesta toiseen. Mutta olemmeko me ihmiset unohtaneet, että sen varastoimisvaiheen jälkeen on aika rauhoittua, hiljentyä ja käpertyä omiin oloihin talven tuiskuja turvaan?

Majavatien kalliot ja syksyiset auringonlaskut, ah!

”Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omisuuttaan aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoja josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä.

On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi”

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Syksy Mölylässä
Mölylän metsässä tarkenee vielä vaikka makoilla mättäillä

Viisautta pimeydestä

Ehdottaisinkin että kesäloman lisäksi pohjolassa olisi aiheellista ottaa myös sydäntalven loma tai pimeyden loma. Tai vähintäänkin antaisimme itselleen luvan hellittää ja höllätä talvea kohti. Ei luontokaan puske itseään vastaan ja koeta marraskuun koittaessa työntää uutta versoa maan pinnalle ja synnyttää uutta elämää maailmaan (paitsi karhut, mutta ne tekevätkin sen talviunilla omissa pesissään, they’ve got something right!). Mitäpä jos tänä syksynä kuuntelisit, ihan todella kuuntelisit, syvältä sisältäsi kumpuavia tarpeita. Hidastat joogaharjoitustasi, nukut enemmän, otat päiväunet, syöt lämpimiä ja kypsennettyjä ruokia salaatin sijaan, siirrät isompien projektien aloitusta,  säästät voimia ja käperryt itseesi. Syksyn ja talven ei tarvitse olla (pelkästään) synkistelyn aikaa, vaan se voi olla ihanaa itsetutkailun ja sisäänpäin kääntymisen aikaa. Pimeissä nurkissa ja aamuissa on viisautta, jos osaat ja uskallat sitä etsiä.

Näin sulkeudut syksyyn:

  1. Ota oppia luonnosta: Tarkastele miten ympäröivä elämä piiloutuu ytimiin ja seuraa perässä!
  2. Hidasta tahtia: Kävele verkkaisemmin, muokkaa joogaharjoitustasi pehmeämmäksi, lueskele tai tee jotain muuta suoritusvapaata.
  3. Kerää energiaa: Siirry syömään kypsennettyjä (höyryttäen kypsennetyt on parhaita!) ruokia ja vältä kehoon kylmyyttä (energeettisesti) lisääviä ruoka-aineita kuten: banaani, tomaatti ja vesimeloni. Kattavampi lista löytyy esim. täältä.
  4. Lepää. Need I say more?

Jos kiinnostuit perinteisen kiinalaisen lääketieteen (TCM) näkemyksistä ravitsemukseen ja terveyteen, löydät suomenkielellä tietoa kiinalainenlaaketiede.fi :sta. Seuraavassa postauksessa kirjoitan erilaisista flunssatyypeistä (TCM:n näkökulmasta)  ja siitä miten voit estää tai helpottaa syysflunssaasi. Inkivääri ja sitruuna eivät todellakaan ole kaikkiin flunssiin hyväksi vaan voivat jopa pahentaa oireita.

 

Leppoisia syyspäiviä toivotellen,
Lotta

Toteuta unelma – vaikka siihen menisi 20 vuotta

On torstai 17.5, kello on 14.47. Istun salissa edessäni paperia, kaksi kynää (yksi lyijytäytekynä ja yksi tavallinen), pyyhekumi, vesipullo, banaani ja kolme karjalanpiirakkaa. Edessä istuvan pöydällä on yliviivaustussi, eihän sellaista saanut tuoda mukanaan. Minulla on jalassa villasukat, niissä on mukavampi olla kuin kengissä. On ihan hiljaista, kaikki odottavat. Silmiin nousee kyyneleet ja sydän pamppailee iloisesti. Suljen silmäni, meditoin hetken ja toistan itselleni mantraa ” Minä olen hyvä. Minä osaan.” 13 minuutin päästä yksi unelma toteutuu. En melkein voi uskoa sitä.

Olen aina ajatellut että tämä on niille joillekin toisille ihmisille, ei minulle.

En ole tarpeeksi fiksu. En ole lukija-tyyppiä. Tai en ainakaan opi lukemalla. Olen konkreettisesti ja käytännöllisesti orientoitunut, minulla ei ole mitään asiaa tänne kirjojen ja kirjoittamisen maailmaan. Se on vain kaukainen unelma, joka ei voi koskaan täyttyä. Elin näiden kaikkien uskomusten kanssa 20 vuotta. Rajasin (JO) silloin elämääni, ja unelmia, sen mukaan mihin luulin potentiaalini riittävän näiden uskomusten perusteella. Eikä kukaan tullut sanoneeksi minulle, ainakaan tarpeeksi ponnekkaasti, että kyllä sä Lotta siihen pystyt jos haluat!  Kaikkein vähiten minä itse.

Kello lyö 15, saan avata paperin. Hetkeksi iskee paniikki, mitä ihmettä oikein yritän, ketä koetan huijata. En ymmärrä sanoja edessäni, mitä teen täällä. Jatkan mantraamista ja seuraavat 4 tuntia ja 53 minuuttia menevätkin kuin siivillä. Kirjoitan sujuvasti kulttuuriperintö -käsitteen määrittelyn haasteista arvottamisen ja merkityksenannon näkökulmasta, epäröin hieman imperialistisen maantieteen käsitteen aukikirjoittamisen kohdalla ja analysoin oivallisesti eduskuntatalon ruokasalin maalauksia annettuun kontekstiin liittyen. En koske karjalanpiirakoihin.

Eihän tämä nyt niin ihmeellistä ole.  Kirjoitan kaikille riveille. Tuntuu oikeastaan että rivit loppuvat kesken, olisi niin paljon näkökulmia ja pointteja joita en saa mahdutettua mukaan. Onhan näitä sanoja tavallaan padottu sisälle jo 20 vuotta. Kun aikaa on jäljellä 7 minuuttia, palautan vastaukseni. Sydän ottaa muutaman extra-lyönnin, valvoja ei löydä nimeäni heti listasta. Olenko unohtanut lähettää hakemukseni!!? Huh, sieltä se löytyi. Tarkistan, olen seitsämänneksi viimeinen joka poistuu salista. Ensimmäinen lähti klo 15.15. Menen vessaan, en malttanut lähteä sinne aiemmin. Piti kirjoittaa. Annan hymyn pulppuilla vielä hetken suussa ennen kuin annan sen epäuskoisena ja onnellisena nousta kasvoille. Sitten tulevat ilon ja vapautumisen kyyneleet, minä tein sen!

MINÄ HITTO SOIKOON TEIN SEN!
Näillä se tapahtui.

Hain yliopistoon, luin kokeisiin pitkäjänteisesti, innostuin lukemastani ja kirjoitin kaikille riveille koepaperilla. Unelma on jo toteutunut. Olen jo voittaja itseni silmissä, saanpa sitten minkä paksuisen kirjeen tahansa kesällä Helsingin yliopistolta.

Syön kolme riisipiirakkaa ja banaanin bussimatkalla kotiin ja ajattelen:
Minä olen hyvä. Minä osaan.
Koska olen rohkea.

Masennuspäivä – Miten päästä siitä eroon?

Tiedättekö ne päivät jolloin ei oikein lähde?  Olet ehkä kipeänä (niinkuin minä nyt), väsynyt pitkästä työrupeamasta tai muuten vain masennus iskee etkä oikein saa kiinni että mistä nyt kiikastaa. Masennuspäivä iskee juuri silloin kun pitäisi tehdä vaikka mitä TÄRKEÄÄ ja PAKOLLISTA. Nykypäivän kilpailu- ja suorituskulttuuri edellyttää meiltä jatkuvasti enemmän ja parempia suorituksia, ikäänkuin elämä olisi lineaarinen nousukiito kohti yhä vaan korkeampia päämääriä. Erityisesti niinä päivinä kun ei itsestä irtoa muuta kuin voivottelua (ja räkää), potee huonoa omaatuntoa siitä, että ei ole tuottoisa kansalainen, työntekijä, puoliso ja/tai ihminen. Varsinkin jos aurinko paistaa keväisenä päivänä, silloinhan on suorastaan PAKKO mennä nauttimaan siitä.
Öööö, siis mitä?

Olen taistellut koko aikuisikäni näitä päiviä vastaan.  Masennuspäivä EI saa iskeä. Minun pitää tehdä se ja tämä. Koska on pakko. Masennuspäivä on paha, suoritettu ja tuottelias päivä hyvä. Ja kääk, entä jos tämä päivä onkin seuraavan masennuskauteni ensimmäinen päivä ja tästä tie on vain alaspäin? Ikään kuin se lineaarisuus olisi myös toiseen suuntaan ainoa mahdollinen vaihtoehto. Siis käytännössä taistelen itseäni vastaan. Pakenen sitä ikävässä olossa rypevää, saamatonta ja Netflixiin pakenevaa itseäni viimeiseen saakka. Lakaisen kaiken shaiban maton alle, liimaan hymyn naamalle väkisin ja pakotan itseni nauttimaan auringonpaisteesta. Vaikka tämä kaikki on jotain mitä en nyt ole.
Öööö, niin siis MITÄ?

Siis käytännössä taistelen itseäni vastaan.

Masennuspäivä
Masennuspäivän moodboard.

Mikä auttaa kun masennuspäivä iskee?

Alan pikkuhiljaa oivaltaa että näillä masistelupäivillä, olipa syy mikä tahansa, on tarkoituksensa. Mitä pidempään sen kaiken ikävän lakaisee maton alle, sitä isommaksi möykky siellä kasvaa ja lopulta se kyllä valuu ulos. Ja voilá, lepäämiseen / sairastamiseen / ihan vaan olemiseen itsen kanssa ei riitäkään enää päivä tai kaksi. Masennuspäivä muuttuu viikoksi, kuukaudeksi, jopa vuodeksi. Trust me, I know!

Oikeasti masennuspäivä iskee silloin kun tarvitset sitä. Olisikohan silloin mahdollista luottaa omaan tunteeseen? Tunteeseen joka voisi kertoa mitä juuri sillä hetkellä tarvitset. Olkoonkin että se on sitten se Netflix (voin suositella esimerkiksi tätä ja tätä). Kliseisesti päästää irti ja antaa masennuspäivän viedä mennessään. Lillua siinä kuin olisit parhaimmassa vaahtokylvyssä. Mennä sitä kohti sen sijaan että pakenisit. Tutustua ikävään tunteeseen ja tarkastella sitä. Hyväksyä että tänään voisi olla ihan ok  olla olematta tuottoisa ja antaa auringon paistaa ihan keskenään vaikka itseä vit***aa. Koska mikään tilanne, tunne, olotila tai kehollinen tila ei ole pysyvää. Kaikki on jatkuvassa muutoksessa ja on aivan varmaa, että masennuspäivä menee ohi ja silloin aurinko paistaa jälleen itsen sisälläkin. Koska se kaikki ikäväkin mitä koet, on osa sinun elämää, eikä sitä tarvitse kieltää tai laittaa pois. Sehän on kuin kieltäisit suuren osan elämäsi olemassaolosta kokonaan.

Olisikohan mahdollista luottaa omaan tunteeseen? Kaikki ikäväkin mitä koet, on osa sinun elämää

Lopulta jokainen tunne jonka koemme, on vain ohimenevää kuten sade . Et muutu tunteeksi tai ajatukseksi, kuten ei metsäkään muutu vedeksi sateen kastellessa kaiken. Olet silti edelleen sinä itse.

Masennuspäivä, anna sen tulla, niin se myös menee.

 

Ps. Minulla se ei vielä mennyt ihan kokonaan, irti päästäminen ja siitä kumpuava blogin kirjoittaminen ei (ainakaan vielä) toimi parannukseksi flunssaan, joka itselleni iskee yleensä silloin kun en usko masennuspäivän voimaannuttavaan vaikutukseen ajoissa.

Kah! Elämä on oppitunti enkä aina kuuntele.

Pps. Klikkasithan linkkejä? 😉